Navigation

Saunavihdat ovat erityinen osa suomalaista saunaa. Monelle saunanystävälle vihta on olennainen osa saunomista. Vihtojen käyttö ei ole pelkkä rituaali vaan niiden käyttö on hyvä tapa lievittää lihaskipuja, puhdistaa ihoa, parantaa verenkiertoa tai auttaa flunssasta toipumisessa. Vihdasta tulee miellyttävä tuoksu, koska se on tehty tuoreista koivun oksista ja lämmitetty kuumassa vedessä. Vihdat voi tehdä koivusta, tammesta tai eukalyptuksesta. Tyypillisin vihta Suomessa on tehty koivusta.

Monet suomalaiset tekevät itse omat vihtansa, kun taas jotkut ostavat mieluimmin valmiina olevan. Tehdäkseen vihdan, täytyy kerätä nippu tuoreita koivunoksia. Paras aika vihtojen tekemiseen on kesäkuu, jolloin koivunlehdet ovat vihreitä. Oksat asetellaan yhdeksi nipuksi siten, että keskiosassa on pisimmät oksat, lehtien nurja puoli on ulospäin ja vihdan muoto on viuhkamainen. Vihdan varsi on putsattu lehdistä riittävän pitkälle, jotta siitä olisi mukava pitää kiinni.

Isomman ryhmän saunoessa, jokaisella saunojalla ei tarvitse olla omaa vihtaa. Riittää kun on yksi vihta, joka on sen verran vahva, että sitä voi käyttää usea henkilö – useaan kertaan. Vihta, joka on juuri tehty, kastetaan kylmään veteen ennen käyttöä. Jäätyneet tai kuivuneet vihdat täytyy lämmittää kuumassa vedessä, jotta ne pehmenisivät.

Ei ole olemassa tarkkaa sääntöä vihdan käyttöön. Yleensä prosessi etenee niin sanotusti ”päästä varpaisiin”, kun taas yksi saunoja ruoskii kevyesti vihdalla muiden saunojien selkää, hartioita, käsiä ja jalkoja, vailla mitään tiettyä järjestystä. Joka tapauksessa, kokemus on miellyttävä ja rentouttava.

Monelle suomalaiselle vihtaan liittyy kesä ja juhannus. Tämänkaltainen yhteys on selitettävissä puhdistusrituaalin symbolisen merkityksen kautta tuona kesäisenä juhannusyönä. Yhteys johtuu myös siitä, että suurin osa suomalaisista käyttää vihtoja kesämökkisaunoissaan. Jotkut ihmiset liittävät vihtoja jouluun.

Jos et ole vielä uskaltanut saunoa vihdan kanssa – kokeile! Siitä tulee unohtumaton saunanautinto!