Navigation
Suomalainen sauna

Saunominen on olennainen osa suomalaisen elämää alusta loppuun asti - ensimmäiset saunaelämykset koetaan jo varhaislapsuudessa perheen kanssa saunoessa. Suomi on saunomisen luvattu maa, ja Suomen Saunaseuran mukaan saunoja löytyy maasta huikeat 3,2 miljoonaa kappaletta. Sauna on kehittynyt noin 10 000 vuoden mittaisen historiansa aikana valtavasti, ja uudenlaisia saunoja sekä saunomismuotoja syntyy kuin sieniä sateella. Nykyään löylyä voi heittää esimerkiksi tynnyrisaunassa, telttasaunassa, lumisaunassa, saunalautalla tai saunabussissa.

Saunalla on vahvat perinteet suomalaisessa kulttuurissa, ja saunominen liittyy olennaisena osana moniin suomalaisiin juhliin ja perinteisiin; juhannuksena juostaan kaveriporukan kesken saunan löylyistä järveen uimaan, joulusauna on suomalaisille yksi joulunajan tärkeimmistä perinteistä, ja polttareita juhliessa tuleva morsian johdatetaan avioelämään morsiussaunan kepposilla ja loitsuilla.

Mikäli stereotypioita on uskominen, suomalainen on hieman hiljainen, jäyhä ja epäsosiaalinen. Saunan lauteille istahtaminen on kuitenkin usein sosiaalinen tapahtuma, jossa jaetaan yhdessä ideoita ja ajatuksia. Toisaalta saunominen voi olla myös tapa rentoutua yksin ja nauttia omasta ajasta kaikessa hiljaisuudessa. Saunan hienous onkin se, että jokainen voi nauttia siitä omalla tavallaan - yksin tai yhdessä.

Alla on Suomen Saunakulttuuri ry:n sihteerin Saija Silénin haastattelu suomalaisesta saunasta.