Saunakylä

Jämsän Juokslahdesta löytyy ainutlaatuinen kohde – saunojen kylä. Alun perin 1980-luvulla Muurameen rakennettu saunakylä on maailman suurin savusanojen kokoelma, joka on nyt siirretty Jämsän Juokslahteen, Päijänteen rannalle. Nämä yli 20 savusaunaa, joista vanhin on jopa 1700-luvulta, edustavat erilaisia savusaunatyyppejä. Osa saunoista jää museokäyttöön, mutta pääosa tulee aktiivikäyttöön. Saunakylän tarkoitus on tutustuttaa uudet sukupolvet savusaunakulttuuriin elämyksien ja kokemuksien avulla. Saunakylä on kokonaisuudessaan valmis 2019.

Maailman suurin savusaunakokoelma

Luultavasti maailman suurin savusaunakokoelma löytyy Jämsän Saunakylästä Päijänteen rannalta. Saunakylän tarina alkaa 1970-luvun Muuramesta, jonne alettiin kerätä suomalaista saunakulttuuria taltioivia vanhoja savusaunoja. Tavoitteena oli turvata näiden upeiden historiallisten saunojen rakenteet ja säilyttää rakennukset alkuperäisessä muodossaan. Yhdessä saunat muodostivat kokonaisen saunakylän. 1970-luvun loppupuolella presedentti Urho Kekkonen toimi Saunakylän suojelijana.

Tärkeä osa suomalaista saunakulttuuria

Saunakylä avattiin ensimmäisen kerran 1983. Presidentti Mauno Koivisto vihki Saunakylän käyttöön. Parhaimmillaan Muuramen Saunakylässä oli jopa 29 vanhaa savusaunaa ja joitain tuhansia kävijöitä vuosittain.

Suurin osa saunoista on rakennettu 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa. Vanhin sauna, Palojärven sauna, on tiettävästi 1700-luvulta, ja se on siirretty Enontekijöiltä asti. Uusin ja myös suurin sauna, Virpiön sauna, on rakennettu 1940-luvulla. Palojärven saunan ja Virpiön saunan tarinoiden väliin mahtuu parisenkymmentä muuta saunaa, jotka edustavat eri aikakausien ja alueiden saunanrakennustyylejä.

Kiukaita Saunakylästä löytyy yhtä monenlaisia kuin saunojakin on. Myös upeisiin kattoihin on hyvä kiinnittää huomiota.

Saunakylä muutti Jämsään

Nyt Saunakylä löytyy Jämsän Juokslahdesta. Tarina kertoo, että huhu Saunakylän sulkemisesta herätti kahvikeskustelut saunakansan keskuudessa. Kulttuuriperinnön suojelijat yhdistivät voimansa ja päättivät jatkaa Saunakylän tarinaa perustaen Suomen Saunakulttuuri ry:n. Yhdistyksen jäsenet etsivät uuden alueen Saunakylälle kauniin Päijänteen rannalta ja alkoivat organisoida saunojen siirtoa uudelle alueelle.

Ensimmäisen kerran saunoja lämmitettiin uudessa Saunakylässä Suomen 100-vuotisjuhlavuonna, vuonna 2017. Tarkoitus on, että kaikki saunat olisi siirretty Jämsään vuoden 2019 loppuun mennessä.

Saunojen lisäksi alueelta löytyy myös piknik-pöytä ja tulevaisuuteen ollaan suunniteltu grillipaikkaa. Suuri osa saunoista kunnostetaan saunomiskuntoon, osa jää museokäyttöön. Museosaunoissa pääsee tutustumaan saunan historiaan.

Ihmiset Saunakylän takana

Saunakylän rakentamiseen on osallistunut useita henkilöitä, jotka ovat halunneet suojella saunakulttuuria. 1970-luvun lopulta 1980-luvun alkuun Saunakylän päätoteuttajina olivat Keski-Suomen maakunnan liitto sekä Jyväskylän messut ry. Muuramen Saunakylän sulkemisen jälkeen vastuussa ovat olleet yksityishenkilöt, jotka ovat halunneet säilyttää saunakulttuuria. Tätä varten perustettiin Suomen Saunakulttuuri ry. Myös esimerkiksi arkkitehti Yoshimasa Yamada on ollut mukana suunnittelemassa uutta aluetta.

Oletko sinä saunaihminen ja kiinnostunut saunaperinteen säilyttämisestä? Suomen Saunakulttuuri ry. on kaikille avoin yhdistys, josta saat lisätietoa sähköpostitse tai heidän Facebook-sivuiltaan. Saunakylän yksittäisten saunojen suojelijaksi ryhtyminen on myös mahdollista.

Yhteystiedot

Suomen Saunakulttuuri ry
suomen.saunakulttuuri@gmail.com
Yhteyshenkilö: Saija Silen puh. 044-5786762 Jämsänkoski
Facebook: Suomen Saunakulttuuri ry & Saunakylä, Jämsä
Saunakylä

Sijainti

Pataniemi 420,
42100 Jämsä

Pääkuva: Kari Vainiomäki